Etusivu

Alppirautatie

Näyttelyt

Esikuva

Historia

Galleria








 Alppirautatien historia


Alppirautatiellä, tai Alppiradalla, mitä nimitystä tuttavallisemmin käytämme radasta, on pitkähkö historia, joka alkaa 1980-luvulta. Löyhä ryhmä alppirautatieharrastajia kokoontui tuolloin useita kertoja jonkin jäsenen kotona Etelä-Suomessa. Kokoontuminen oli aina mukava tapahtuma, jossa jaariteltiin ja juteltiin, eikä meillä ollut oikeastaan vielä muuta toimintaa. Jäsenistöä oli jo tuolloin ympäri Suomea. Mukana olivat jo tuolloin nykyinen harrastajaryhmän jäsen Olof Holmborg, Panu Saarikuru, Heikki Kannosto ja Kimmo Lumirae.  

Näyttelytoiminta käynnistyi 1990-luvun alussa erillisillä pienillä dioraamoilla ja ympyräradoilla
(Dioraama on rajatulta alueelta yleensä jonkin teeman ympärille rakennettu toiminnallinen maisema). Olof ja Lorenz Schmuckli vierailivat alkuaikoina satunnaisesti  Pienoisrautatiekerhon perinteisessä joulunäyttelyssä, Model Expossa. Olofilla oli näyttelyissä Bietschtalin dioraama ja hänen amerikkalaisratansa.

Vuonna 1997 olimme Tampereella pienoisrautatiepäivillä, jotka järjesti Kimmo Lumirae. Sinne vietiin Henttaalla valmistettu tuleva Lorenzin kotirata. Yhteisprojekti toteutettiin pääasiassa kolmistaan Seppo Yläpietilän ja Ilkka Hanhivaaran kanssa. Tässä näyttelyssä rata oli vielä ihan raakile ilman minkäänlaisia koristeluja! Pieni ja vaatimaton oli siis Alppiradankin alku.

Vuonna 199? ensimmäinen Alppirata yhteisratana syntyi Olofin ja Lorenzin rakentaman Inselburgin lohkojen myötä (Inselburg > Holmborg > Saarilinna). Inselburg oli myös varsinaisesti ensimmäinen lohkorakenteinen rata.

Siitä se lähti, Lorenz ja Olof rakensivat seuraavaksi täydennyspalaksi Inselburgin keskiosan, joka oli näytillä Helsingin kaupungintalon Valkoisessa Salissa vuonna 1998 ja sitten tehtiin jatko-osa, joka saatiin näin yhdistettyä kotirataan. Tällainen ensimmäinen suuri näyttelyrata (joista Alppirautatieharrastajat on kuuluisa) oli näytteillä Turussa vuonna 1999.

Rataa laajennettiin Bietschtalin sillalla, joka sovitettiin lohkojen väliin. Porvoon näyttelyyn 2001 lisäosiksi saatiin valmiiksi Oberland ja Välivuori. Jatkoa seurasi, kun Olof innostui kapearaiteisista:
MOB-kaari otettiin käyttöön, kun yritettiin saada rataa mahtumaan Kirkkonummen kirjaston näyttelysaliin keväällä 2004. Sitten tulivat vielä väliin Dettingen ja Grafeneck.

Tähän päivään Alppirata on ollut vaihtelevilla kokoonpanoilla mukana jo yli 35 näyttelyssä! Kaikista on runsaasti kuvia ja muuta materiaaleja, joista osan löydät piakkoin tältä sivustolta. Nykyisellään vierailemme yleensä ainakin kolmessa vuosittaisessa tapahtumassa: Model Expossa Helsingissä maalis-huhtikuussa, syksyllä Pienoisrautatiepäivillä Tampereella (aikaisemmin Lahdessa) ja Pienoisrautatiekerhon joulunäyttelyssä VR Yhtymän Helsingin aseman vanhassa ja tunnelmallisessa ruokalassa.

Aineisto: Lorenz Schmuckli ja Olof Holmborg





Allpirata_Inselburg_800

© Alppirautatieharrastajat 2007 - 2009 - Päivitetty 1.1.2009  JR